Personal Trainer

Tony Vierikko

Olen kuntosaliharjoitteluun, toiminnalliseen treeniin ja elämäntapamuutoksiin erikoistunut personal trainer Tampereelta. Tarjoan palveluja kaiken ikäisille lähtötasosta riippumatta.

Tutustu palveluihini

Kuka Tony?

Hei! Olen Tony Vierikko, 30-vuotias kahden pienen lapsen isä Tampereelta. Olen toiminut valmentajana ja personal trainerina päätoimisesti vuodesta 2012. Omien valmennettavieni ohella olen toiminut Suomen suurimman verkkovalmennuksen vastuuvalmentajana viisi ja puoli vuotta valmentaen satoja tuhansia ihmisiä Suomessa. Valmentajana pyrin kehittämään omaa osaamistani jatkuvasti. Mielestäni se on yksi tärkeimpiä edellytyksiä mitä valmentamiseen tulee!

Asiakkainani on ollut nousevia tulevaisuuden urheilijalupauksia, artisteja, näyttelijöitä ja kuntoilijoita, joten palveluni sopivat vasta-alkajasta tosissaan urheileville.

Urheilutaustani on todella laaja, sisältäen yli 10 vuotta aktiivista jääkiekkoilua ja jalkapalloilua. Myös salibandy, sulkapallo, koripallo, tennis ja CrossFit ovat hyvin tuttuja lajeja minulle. Fysiikkalajeista olen harrastanut Classic Bodybuildingia, jossa kilpailin voittaen junioreiden Suomen mestaruuden vuonna 2008, ja kehonrakennuksen junioreiden Suomen mestaruuden, sekä miesten -70 kg sarjan neljännen sijan vuonna 2009. Viimeisin kisakokemukseni on vuodelta 2013 miesten Classic Bodybuildingin lyhyestä sarjasta.

PT-palvelut

3 kk, 6 kk ja 12 kk paketit sisältävät henkilökohtaisesti yksilöidyn treeni- ja ravinto-ohjelman. Ohjelmia päivitetään tarpeen mukaan läpi valmennusjakson. Edistymistä seurataan viikottain käyttäen työkaluna mittanauhaa, puntaria ja kuntokuvia. Paketit sisältävät aloitustapaamisen, jossa käydään treeniohjelmien tekniikat läpi. Lisäksi kaikki paketit sisältävät 2-4 yhteistä tapaamista/harjoitusta. Valmentajan tuki on käytössä koko valmennussuhteen läpi sähköpostitse, puhelimitse tai vaikka videopuhelulla.

3 kk paketti

3 kk paketti

450 €

(150 €/kk)

Sisältää

Henkilökohtainen ohjelma
2 tapaamista

Varaa paketti

6 kk paketti

6 kk paketti

780 €

(130 €/kk)

Sisältää

Henkilökohtainen ohjelma
3 tapaamista

Varaa paketti

12 kk paketti

12 kk paketti

1 320 €

(110 €/kk)

Sisältää

Henkilökohtainen ohjelma
4 tapaamista

Varaa paketti

Lisäpalvelut

Henkilökohtainen ravinto-ohjelma 110 €
Henkilökohtainen treeniohjelma 110 €
Kuntosaliohjaus / tapaaminen 55 € (pakettien ulkopuolella)

Valmennuspalvelut

Etävalmennukset

Etävalmennus on super suosittu ja helppo, sillä valmennusuhde toimii, vaikka asuisitkin eri paikkakunnalla. Etävalmennus sisältää henkilökohtaisesti yksilöidyn treeni- ja ravinto-ohjelman. Ohjelmia päivitetään tarpeen mukaan läpi valmennusjakson. Edistymistä seurataan viikottain käyttäen työkaluna mittanauhaa, puntaria ja kuntokuvia. Valmentajan tuki on käytössä koko valmennussuhteen läpi sähköpostitse, puhelimitse tai vaikka videopuhelun välityksellä.

Kisavalmennus

Kisadieettivalmennus on tarkoitettu fitness- ja fysiikkalajeihin valmistautuville tai sitä suunnitteleville. Valmennuksen painotus on fysiikan muokkaamisessa kohti tulevaa kilpailukautta. Valmennuksen vähimmäiskesto on 4 kk. Valmentajan tuki on käytössä koko valmennussuhteen läpi sähköpostitse, puhelimitse tai vaikka videopuhelun välityksellä.

Etävalmennus 3 kk

3 kk etävalmennus

345 €

(115 €/kk)

Sisältää

Henkilökohtainen treeni- ja ravinto-ohjelma

Varaa valmennus

Etävalmennus 6 kk

6 kk etävalmennus

570 €

(95 €/kk)

Sisältää

Henkilökohtainen treeni- ja ravinto-ohjelma

Varaa valmennus

kisavalmennus

Kisavalmennus

alk. 680 €

(170 €/kk)

Sisältää

4 yhteistreeniä
Vähimmäiskesto 4 kk

Varaa valmennus

Ryhmätreenit ja yrityspaketit

Ryhmätreenit ovat yksi suosituin palveluni ja näitä järjestetäänkin lähes joka viikonloppu Tampereella. Järjestäminen muillakin paikkakunnilla onnistuu, kunhan henkilömäärä ylittää minimivaatimuksen. Ryhmätreeni on siitä loistava, että kynnys treenaamaan on pienempi, kun mukana on muitakin kanssatreenaajia.

Ryhmätreeni

Ryhmätreeni (min. 4 hlöä)

30 €/hlö

Kynnys treenaamaan pienenee ryhmässä!

Varaa ryhmätreeni

Yrityksille

Yrityspaketit

Ota yhteyttä

Yrityspaketit rakennetaan tapauskohtaisesti.

Pyydä lisätietoja

Asiakkaiden kokemuksia

Brädi

Brädi

Artisti

“Olen nyt puolessa välissä itselleni asettamaa haastetta olla elämäni kunnossa 40-vuotissyntymäpäivänäni. Vaikka olemme olleet eri kaupungeissa, Tonyn tuki ja ohjaus projektissa on ollut ensiluokkaista, ja treenit/ruokaohjelmat mielekkäitä toteuttaa. Uskallan jo tässä vaiheessa sanoa, että tulen olemaan tyytyväinen, kun projekti on maalissa.”

Kaisa Hela

Kaisa Hela

Näyttelijä

“Vuoden treenaamisen jälkeen koen että Tonyn kanssa on turvallista asettaa itselleen tavotteita ja haastaa itsensä. Hän osaa hyvin lukea asiakkaan sen hetkistä jaksamista, vireystilaa ja kuntoa. Se on tärkeää minulle, jonka työajat ovat yhtä suurta palapeliä.”

Noora

“Tasan kaksi vuotta sitten aloitin mun uuden elämän Tonyn avulla. Tänä aikana oon jättänyt taakseni 50 kiloa, niitä ei ole ikävä. Sain tilalle uuden elämän ja suuren intohimon treenaamiseen sekä terveelliseen elämään. Ilman Tonya tätä ei olisi ikinä tapahtunut. Suuri apu ollut tän matkan varrella, kun saanut oikean ruokavalion ja treeniohjelman joita on muokattu tuloksia tukevaksi. Iso tuki ja turva ❤️”

Ota yhteyttä tai varaa

valmennuspalvelut@tonyvierikko.fi
040 412 2844

instagram iconfacebook icon

Yhteistyössä

© 2019 Valmennuspalvelut Tony Vierikko | Tietosuojaseloste